tiistai 24. huhtikuuta 2012

Pikkuneidin uudet vaatteet


Mulle iski ikävä flunssa vielä näin myöhään keväällä. Olen tänään aina välillä yrittänyt sohvalla makaamisen sijaan istua ja näprännyt kirpparilta löytyneen pikkuneidin uutta vaatetusta. Neiti oli aika tarhapöllö ennen ja kropan peittona oli tuollaista ihmeellistä vaahtomuovia.


Vaatetuksen teko oli, hmm, hieman haastavaa koska neidin korkeus on 6cm. Suorat saumat ompelin koneella ja lopuksi liimasinkin jo tacky gluella kun alkoi hermot menemään. Paita ja hame ovat lakanakangasta. Pieni essu on pitsinpala, jonka reunat käsittelin tolla tacky gluella, jotta ei lähtisi purkautumaan. Harmi kun noista hihoista tuli liian lyhyet ja tuo vaahtomuovi näkyy, mutta maalasin sitä valkoiseksi, joten tytöllä on siellä alla vaikka aluspaita.

 
  Vyö ja rusetti kapeaa silkkinauhaa, joka oli alunperin paitani ripustuslenkki. 


Tukka on vähän sikin sokin...Ja puvunvalmistaja vielä käräytti tyttöparan tukasta osan kun alkoi polttamaan rusetin reunoja niin, että rusetti oli jo päässä. No liimalla ja kammalla saatiin pahimmat piiloon =)


Nyt täytyy lähteä vähän taas lepäämään. Mukavaa tiistaita kaikille!

7 kommenttia:

  1. No onpas neiti siistiytynyt hienosti! Tosi hieno muutos :)

    Pikaista paranemista Sinulle!

    VastaaPoista
  2. I didn't know your blog..... i like it and I'm happy that I found it!!!!! I also have a white house, I love this color!!!!!
    Luisa

    VastaaPoista
  3. Pienen tytön muodonmuutospäivä! Hieno on muutos! :)

    VastaaPoista
  4. Tulipa söpöksi pieni tyttö :)

    VastaaPoista
  5. Kävin ensimmäistä kertaa katselemassa blogiasi, mutta tämä ei jää viimeiseksi kerraksi. Kivoja juttuja blogi täynnä.

    VastaaPoista
  6. O`lalaa miten hieno neiti tuli!
    Tsemppiä! minulla on ollut pari viikkoa sama tauti...kohta tulee kesä!
    Kikka

    VastaaPoista
  7. Hi,your dollhouse is so beautiful,full of amazing details,love the work!!Minregards from sunny Spain.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...